Ilmaelementin merkkinä olet auttamatta pienessä paitsiossa tämän vuoden aikana ja elämä saattaa vaikuttaa ajoittain jopa sietämättömän tylsältä. Sosiaalisena ihmisenä olet tottunut pitämään tunnelmaa korkealla ja sovittamaan asioita toisiinsa omien projektiesi ohessa, mutta tällä kertaa on parempi löytää toisenlainen toimintamalli ainakin kesään asti.
Pääset parhaiten eteenpäin tyytymällä hiukan rauhallisempaan tahtiin ja odottamaasi vaatimattomampaan rooliin. Sinunkin aikasi kyllä koittaa vielä, mutta tämä vuosi on pyhitettävä kärsivällisyydelle ja suhteellisen matalalle profiilille.
Kesäkuun puolesta välistä elokuun alkuun Mars vaikuttaa merkissäsi ja antaa lopultakin hiukan lisää vauhtia elämääsi tehdessään samalla kolmiota Saturnukselle. Kesä on ehdottomasti parasta aikaa rakentaa omia juttujasi eteenpäin vaikkapa sitten lomasuunnitelmia muuttamalla, mutta onnistuu se Kaksoselta tietysti myös lomailun ohessa ihan hyvin.
Rakkauselämän kannalta romanttisin jakso osuu kesäkuulle, jolloin Venus vaikuttaa merkissäsi ja tekee sieltä kolmiota Saturnukselle. Paras aika Häiden tai kihlajaisten toteuttamiseen on ehdottomasti Juhannuksen seutu.