Etusivu Uutiset ja sää Tänään Haku Vapaa-aika TV-ohjelmat Mobiiliviihde Koulukaverit    
Ruoka ja viini | Horoskoopit | Elokuvat | Musiikki | Mesta.net | Peliplaneetta | Wippies


 




KIINALAINEN HOROSKOOPPI

Etkö tiedä merkkiäsi?

RottaPuhveliTiikeriJänisLohikäärmeKäärmeHevonenVuohiApinaKukkoKoiraSika

Hevonen
Hevoselle jännittävä ja täynnä muutoksia oleva Tiikerin vuosi on yhtä juhlaa, vaikka osa perheen ja läheisten muutoksista aiheuttaakin menetyksen tunteita. Muuttaminen uuteen asuntoon tai jopa paikkakunnan vaihto onnistuu luontevasti tämän vuoden aikana. Sosiaalisessa elämässä Hevosilla on nyt todella kova kysyntä yhdistysten, puolueiden tai harrastusryhmien toimintaan, mutta kannattaa muistaa, että aika ei millään riitä ihan kaikkeen. Myös terveys ja jaksaminen ovat koetuksella paineiden kasvaessa ja siksi Hevosen tulee pitää erittäin hyvää huolta ruokavaliostaan ja riittävästä levosta monien hankkeiden keskellä. Uran ja ammatin alueella saattaa tapahtua ainutlaatuista etenemistä, mutta se edellyttää nopeaa tilanteisiin ja mahdollisuuksiin tarttumista. Elämän tempoessa voimakkaasti sinne tänne, on Hevosen pidettävä tarkasti huolta raha-asioistaan, sillä menoreikiä on tarjolla moninkertainen määrä muihin vuosiin verrattuna.

Rakkauselämästä löytyy oma jännittävä vuoristoratansa elo-syyskuussa sellaisille Hevosille, jotka eivät vielä ole löytäneet sitä oikeaa. Maaliskuusta huhtikuuhun on paras aika rakentaa omaa uraa tai etsiä uusia haasteita ammatillisella sektorilla. Loppuvuodesta marraskuu ja joulukuu saavat Hevosen innostumaan monenlaisesta juhlinnasta ja etenkin pikkujouluista saattaa nyt kehkeytyä aiottua vauhdikkaampi tapahtuma, jonka jälkimaininkeja puidaan vielä tammikuussa.


 

Luonneanalyysi

Rakkaushoroskooppi miehet/naiset

Vuosihoroskooppi 2010

Lapsihoroskooppi

Kiinalainen horoskooppi

Päivähoroskooppi




 

 
   
© Elisa Oyj - Käyttöehdot - Anna palautetta - Mediakortti - Netiketti - Tekninen tuki