Lohikäärme pääsee todella nopeasti täyteen vauhtiin elämässään Tiikerin vuoden alkaessa. Edellinen vuosi onkin kulunut malttamattoman odottamisen merkeissä ja nyt kun padot aukenevat, haluaa jokainen Lohikäärme levittää siipensä ja lentää toteuttamaan kaikkia niitä mahdollisuuksia, jotka nyt tuntuvat etenevän hämmästyttävällä vauhdilla. Lohikäärmeen on uskallettava lausua julki omat haaveensa ja suunnitelmansa sellaisille ihmisille, jotka ovat riittävän korkeassa asemassa, voidakseen olla avuksi Lohikäärmeen suunnitelmille. Tiikerin vuosi on erittäin otollinen verkostoitumiselle ja tiimityöskentelylle, jotka molemmat onnistuvat Lohikäärmeeltä parhaiten juuri Tiikerin vuoden aikana. Näitä elementtejä käyttämällä pääset nopeammin ja pidemmälle kuin ikinä osaisit kuvitella. Rahaakin saattaa virrata tavallista suurempana virtana, jolloin vaarana on heittäytyä liian tuhlailevaksi. Tulovirta saattaa tyrehtyä, ellet malta jättää riittävästi puskurirahastoa.
Toukokuusta elokuuhun olet tavallista paremmalla tuulella ja altis myös äkillisiin ihastumisiin, jotka vaarantavat olemassa olevan suhteen. Läheisimpiin ihmisiin on syytä kiinnittää enemmän huomiota kesän aikana. Parhaat kuukaudet omalla uralla etenemiselle ovat toukokuu, syyskuu ja marraskuu, jolloin pystyt havaitsemaan uudet mahdollisuudet yllättävän kirkkaasti. Vaikka tahti on varsin kiivasta työrintamalla, niin lomaa ja rentoutumista ei saa unohtaa. Loppuun palamisen vaara on olemassa, ellet anna itsellesi riittävästi aikaa palautua.