|
Sika on Kiinalaisen horoskoopin mukaan viaton, herttainen ja rakastettava persoona, jolla on muutama hyvä ystävä ja muuten vaan paljon kivoja kavereita. Hankaluuksien yllättäessä Sika masentuu tavallista herkemmin ja saattaa vaipua melankoliseen olotilaan joksikin aikaa. Sika rakastaa lapsena tarinoita, nuorena kavereiden kertomuksia ja aikuisena juoruja. Sika on erittäin älykäs, mutta varoo osoittamasta sitä liian avoimesti. Raha ei Sikaa juurikaan jaksa kiinnostaa, mutta ihmeellisesti se tuntuu hänelle ohjautuvan.
Ennuste vuodelle 2011
Jäniksen vuonna Sian halukkuus hyvään seuraan ja kanssakäymiseen ystävien kanssa onnistuu tavallista paremmin. Tiikerin vuonna Sika piti aiheellisesti hiukan matalampaa profiilia, mutta nyt sosiaalinen verkosto kasvaa kohisemalla ja uusia harrastusmahdollisuuksia kumpuaa esille pitkin vuotta. Aktiivisimmat kuukaudet sosiaalisella rintamalla ovat huhti-, touko-, heinä-, ja lokakuussa, jolloin löytyy paljon uutta kivaa tekemistä ja uusia ystäviä.
Rakkauselämässä Jäniksen vuosi on Sialle otollinen vakituisen kumppanin löytämiselle ja jopa perheen perustamiselle. Hyvä tunnelma ja onnistuneet ratkaisut nostavat Sian itseluottamusta ja ihailevat katseet seuraavat häntä kaikkialle, vaikka Sika itse ei nyt olisikaan kovin aktiivinen suhteiden rakentamisessa.
Työelämässä Jäniksen vuosi tarjoaa loistavia palkintoja Sialle, joka löytää riittävän mielenkiintoisen kohteen omalle päivittäiselle tekemiselleen. Myös hiljaisesta ahkeruudesta kuluneen Tiikerin vuoden aikana ropisee nyt yllättäviä bonuksia säästöpossuun. Työpaikan vaihtamista tai oman toiminnan käynnistämistä suunnittelevan Sian on oltava valmis tekemään nopeita intuitiivisia ratkaisuja, sillä mahdollisuuksia ei ole kovin runsaasti nyt tarjolla.
Talousnäkymät eivät ole millään muotoa yltäkylläiset, mutta taloustilanne kohenee pikku hiljaa vuoden edetessä ja huomaat lopulta, että tästä tulee sinulle aivan loistava vuosi monessakin mielessä. Etenkin omiin harrastuksiin kannattaa panostaa tavallista enemmän, sillä niiden kautta avautuu uusia reittejä myös ammatillisessa mielessä. Pidä elämäsi vauhti sopivana itsellesi, vaikka Jäniksen vuonna monet muut viuhottavat paljon kovempaa. Sikana poltat itsesi loppuun, jos yrität pysyä muiden perässä.
|