Tämän vuoden alkua värittää juuri ennen vuodenvaihdetta tarkaksi tullut Jupiterin ja Pluton yhtymä, joka laittoi yritysmaailman ja rahamarkkinoiden kuvioita tehokkaasti uuteen uskoon. Myös viime vuonna vaikuttanut Saturnuksen ja Neptunuksen oppositio antaa aihetta odottaa jonkinlaista matalasuhdannetta tai jopa pientä lamakautta tämän vuoden piristykseksi. Osa yritysmaailmasta ja aivan varmasti myös osa meistä yksityisistä ihmisistä saanee kamppailla tavallista enemmän toimeentulonsa tai saavutetun aseman ylläpitämiseksi epävakaan tilanteen heilutellessa suhdanteita ja taloutta sääteleviä korkoja. Isojakin yrityksiä saattaa kellahtaa tämän mielenkiintoisen vuoden aikana vain siksi, että johtajat eivät suostu muuttamaan kurssia kaikista ennusmerkeistä huolimatta. Vanhoilla eväillä ei nyt kukaan pääse kovin pitkälle. Loppuvuodesta eli marraskuussa 2008 Saturnus tulee oppositioon Uranuksen kanssa, joka sekin merkitsee kumouksellista aikaa valtarakenteissa. Saapa nähdä millaisia kapinoita tuo kuvio saa aikaan tällä kertaa.
Planeetta-asemiltaan tämä vuosi on suorastaan loistava kaikille uusille innovaatioille ja tietysti myös kaikille mahdollisille uudistuksille Jupiterin tehdessä Kauriin merkistä kolmiota Saturnukselle Neitsyessä ja sekstiiliä Uranukselle Kaloissa tammikuun alusta vuoden loppuun saakka. Lamatunnelmiin sisältyy siis heti vuoden alusta lukien myös tiettyjen alojen, tiettyjen yritysten ja tiettyjen ihmisten upea noususuhdanne. Kultaakin arvokkaampaa on nyt tietää ja sen jälkeen soveltaa oikeita menetelmiä tähän menestyjien joukkoon kuuluaksesi.
Ensimmäinen ankara vaatimus on iloinen ja innostava uudistuminen, johon tulee uskaltaa sitoutua niin vahvasti, ettei pienintäkään perääntymisen mahdollisuutta jää käytettäväksi. Toinen tärkeä seikka on toteuttaa näitä esille tulevia mahdollisuuksia täysin konkreettisesti, vaikka lähiympäristö ja monet "asiantuntijatahot" kuinka massiivisesti tuomitsisivat sen mitä olet tekemässä.
Ellet ole valmis todella luottavaiseen ja välittömään toimintaan ideoittesi toteuttamiseksi, niin tulet auttamatta jäämään menestyjien jalkoihin ja joudut tyytymään heikompaan tulokseen. Jokainen menestyjä tarvitsee runsaasti tilaa kaikelle tekemiselleen, joten parisuhteen ja perhesuhteiden tulee olla riittävän vapaita ja keskinäiseen luottamukseen perustuvia. Tämän vuoden menestyjä ei pysty ennakoimaan tulevia tapahtumia tai omia liikkeitään, joka taas merkitsee monien aikaisemmin annettujen lupausten peruuntumista. Oikealla pohjalla oleva kumppanuus ei koskaan sorru tällaisiin ennakoimattomiin muutoksiin suunnitelmissa, mutta kulissi- ja tottumusliitoissa vastaava toiminta aiheuttaa helposti ylipääsemättömiä vaikeuksia.
Parhaissa asemissa ovat kaikki maamerkit, eli Härät, Neitsyet ja Kauriit, mutta hyvin kulkee myös Kaloilla, Ravuilla ja Skorpioneilla. Tämä koskee tietysti vain aurinkomerkkejä. Sinulla on aivan varmasti karttasi muita tekijöitä näissä edellä mainituissa merkeissä ja niiden kautta olet menestysaallossa mukana tavalla tai toisella. Nämä muut tekijät ja niiden vaikutus selviävät vuosihoroskoopista, jota suosittelen lämpimästi apuvälineeksi menestysjaksojen hyödyntämisessä.
Asioiden kulkua ja planeettojen liikkeitä voitte seurata nettisivujeni välityksellä päivittäin osoitteessa www.astro.fi.
Onnistunutta vuotta 2008 kaikille lukijoille: Seppo Tanhua
|