Titti Timantti vastaa:
Ihan ensiksi: kiitos kaikille kyselijöille, lukijoille ja palautteen antajille! Neljä vuotta on kulunut kuin siivillä. Siinä ajassa olen pohtinut Vaahtokylvyssä satoja parisuhdekysymyksiä. Toivottavasti vastauksista on ollut iloa ja apua niillekin, joiden omaan kysymykseen ei tullut suoraa vastausta!

Minusta tuntuu, että moni teistä voitti jotakin jo kirjoittaessaan omat parisuhdehuolensa sanoiksi. Muutos parempaan alkaa kasvaa pienistä aluista. Kirjoittaminen ei ole muutenkaan huono keino jäsennellä ajatuksiaan. uskonpa itsekin oppineeni näistä pohdinnoista. Tällä palstalla olen onnistunut olemaan paljon fiksumpi kuin omassa elämässäni. Kaverit nauravat, että ”juu, Vaahtokylvyssä osaisit varmaan vastata tähänkin fiksusti”.

Mietin, onko kysymyksissä ollut jotain yhteistä punaista lankaa. Neuvottomuus ja epätoivo on kehystänyt montaa kirjettä. Eksyksissä oleminen ehkä kaikkia kirjeitä. Tuntuu, että on olemassa niin monta vaihtoehtoa, että päättämättömyydestä on tullut yleinen parisuhdeongelma. Moni myös päättää olla päättämättä, joskus se tuntuu turvallisimmalta. Oikeasti vaihtoehtoja ei ole hullussa nykyajassamme sen enempää kuin ennenkään. Sitä joko sitoutuu kunnioittamaan valitsemaansa elämäntilannetta – tai ei. Sitoutumalla saa enemmän kuin sitoutumatta. Niin se on, sillä ne aidan takaiset ruohot ovat silkkaa päiväunta. Sitoutumisella en kuitenkaan tarkoita välttämättä avioliittoa tms. Sitoutuminen ei ole sormuksista tai allekirjoituksista kiinni. Sitoutuminen tehdään sydämessä.

Toivoisin, että osaisimme jotenkin palata vähän ajassa taaksepäin, vähän viattomampaan meininkiin. Seksi on tietysti hauskaa, mutta loppujen lopuksi se ei ole kuin osa parisuhdetta. Meidän ajassamme keskustellaan seksistä jo ihan liikaa. Ihan kuin koko Suomesta olisi tullut murrosikäisten yhteiskunta, että hih hih, onpa jännää. Tarkkailen mielenkiinnolla uus-siveliäisyyttä, joka voi pitää sisällään vaikka miten mielikuvitusrikasta seksiä, mutta kahden kesken oman kullan kanssa, kiihokkeena se haasteiden kunkku: sitoutuminen. On ihanaa jumaloida omaa rakastaan ja suojella yhteistä suhdetta yhdessä. Se on kuuminta hottia.

Jokainen tietää oikeasti, että pettäminen on väärin. Jokainen tietää, että voi olla pettämättä, ihan ikuisesti. Hävettää meidän nyky-ihmisten puolesta, kun kaiken maailman salarakkaista puhutaan niin kuin niitä kuuluisi jokaisella olla. Ei kuulu. Minulla on tapana saarnailla tästä myös arjessani. Voin kertoa, että paatuneinkin playboy ja –girl on pohjimmiltaan tätä mieltä. Moni on salaa kiittänyt, että olen julkisesti tätä mieltä. On jotenkin itsetunto-ongelmaisten muotia olla kova sekoilija, mutta kaikissa meissä asuu ihminen, joka oikeasti tietää, mikä on oikein. Olisi mahtavaa, kun oppisimme ihailemaan kauniisti eläviä ihmisiä. Että katu-uskottavuus olisi oman rakkaan jumalointia, ei ympäriinsä flirttailua.

Osaisinko antaa näiden neljän vuoden pohjalta yleisvinkkejä? No, rehellisyyttä olen aina suositellut. rehellisyys vaatii kyytipojakseen hienotunteisuutta. Noiden kahden tasapainoa on hyödyllistä jokaisen opetella, siinä vasta haastava harrastus arkeen. Tuntuu oikeasti mahtavalta, kun välillä onnistuu olemaan puhtaasti rehellinen, mutta herkkävaistoisen hienotunteisesti.

Rehellisyys ei ole pelkkää puhumista. Pitää kuunnella omaa pahaa mieltä ja toisen pahaa mieltä. Samat sanat hyvästä mielestä. Näillä eväillä voisi rohjeta pyrkimään kohti ehdotonta rakkautta, jossa siis oikeasti rakastaa ihmistä ilman ehtoja. Se ei tarkoita kaiken hyväksymistä. Pyrkiä voi monella tavalla. Jonkinlaisesta luottamisesta on kyse. Voi ikään kuin heittäytyä ”Herran haltuun” ja päättää suhtautua asioihin puhtaalla sydämellä ja parhaansa mukaan ja katsoa, mitä tuleman pitää. Itse asiassa puhdas sydän ja parhaansa yrittäminen onkin jo mielettömän hieno tavoite, todellakin. Nimenomaan sen, ettei yritä enempää eikä vähempää, vain parhaansa, ei siis yli- eikä alisuorittamista.

Parhaansa yrittämisen mitta on omatunto. Kyllä sitä itse tietää, yrittääkö liikaa (esim. miellyttääkseen epätoivoisesti) tai liian vähän (esim. päästäkseen helpommalla). Sopivuus on se taianomainen resepti, se on sitä oman parhaansa yrittämistä.

Yhden viimeisimmistä kysymyksistä lähetti nimimerkki Suojautuja. Se kuului näin:

”Ehdottaisin aiheeksi "kuinka vapautua haitallisesta itsensä suojelemisesta parisuhteessa"... Niin tietty jatkokysymys varmaan on, että koska se on parisuhteelle haitallista. Jos siis kyseessä on jo ongelma, jossa itseään suojellakseen ei pysty ilmaisemaan itseään, tunteitaan. Pelko ohjaa sitä liikaa ja "kyvyttömyys".”

Luulen, että tähän monimutkaiseen ongelmaan vastaus on yksinkertainen ja se kuuluu: heittäydy! Unohda riskien kartoitus, vaikka se olisi kuinka järkevää ja perusteltua. Elämää ei voi hallita. Huolellinen pohtiminen ja itsen suojelu tuo eteen vain uusia kauhuskenaarioita, jotka kaiken kukkuraksi välillä toteutuvatkin, sillä niihinhän suojautuja koko ajan keskittyy.

Ymmärrän paljon, mitä tarkoitat, nimimerkillä Kokemusta on. Onneksi vanhetessaan oppii luottamaan enemmän, kun tajuaa, ettei asioita pysty paraskaan keskittyjä aina hallitsemaan. Menetykset ovat kauheita, mutta niistä oppii ainakin sen, että elämää ei voi kokonaisuudessaan käsittää. Ota luottaminen projektiksi ja arjen pikku harrastukseksi. Ei kaikkiin ihmisiin tarvitse eikä kannata luottaa, mutta luota elämään. Elämä kantaa, kuitenkin lopulta!

Lopuksi ihan irrallinen käytännön arjen vinkki viisaalta ystävältäni, joka taisteli kamalan suhteenriekaleen kahdessa vuodessa onnelliseksi ja inspiroivaksi parisuhteeksi, jossa odotellaan onnellisena esikoista. Siis: Kun tahtoisi äkkipikaisena tekstata rakkaalleen jotain tulikivenkatkuista, ole tarkkana. Sen verran voi antaa itselle periksi, että kirjoittaa sappi kiehuen sen tekstiviestin, MUTTA ei lähetäkään sitä, vaan tallentaa. Jo tunnin kuluttua viesti kammottaa tai naurattaa itseä. Helpotus on suuri, kun ei lähettänyt kiukun keskeltä toiselle mitään, joka voisi satuttaa pahastikin. On hirveän kasvattavaa joutua katsomaan oman vihaisen minän ajatuksia tekstinä. Siinä on aina aihetta peiliin katsomiselle, vaikka vihaisuus olisi sinänsä oikeutettua – ja sitähän se joskus on.

Kiitos luottamuksestanne! Olette kasvattaneet minua. Rakastaa itseänne ja elämää. Vaikka menisi kuinka huonosti, pikkuhiljaa elämä ja oma itse alkavat rakastaa takaisin. Isoja asioita ei vain saa nopeasti. Niitä odotetaan lapsen uskolla kuten Joulupukkia aikanaan. Ja tulihan se joulu pukkeineen aikanaan ja ainakin osa toiveista toteutui. Sellaista on elämä. Kyllä se joulu taas joskus tulee!

Love, Titti